Ajankohta

Lauantai 12.12.2020 klo 10:00 - 17:00

Paikka

OIympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki

Hinta

90 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Joukkue nuoria on kerääntynyt valmentajan ympärille kuuntelemaan.
← Takaisin

Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet harjoittelussa

Valmentajan ymmärrys psyykkisistä ja sosiaalisista ominaisuuksista on onnistuneen valmennustilanteen edellytys. Koulutuksessa käydään läpi, miten psyykkiset ominaisuudet ja taidot kehittyvät sekä miten psyykkisiä perustaitoja voidaan harjoitella. Lisäksi perehdytään psyykkiseen valmennukseen eri ikäkausina sekä syvennytään lasten ja nuorten psyykkisiin ominaisuuksiin.

Koulutuksen tavoitteena on, että ohjaajat ja valmentajat ymmärtävät oman roolinsa urheilijan innostuksen, itsetunnon, itseluottamuksen sekä keskittymiskyvyn tukemisessa ja vahvistamisessa. Lisäksi he osaavat huolehtia siitä, että valmennustapahtumassa vallitsee positiivinen tekemisen meininki ja liikkumisen ilo.
 
Tunne- ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa

Hyvät vuorovaikutustaidot ovat edellytys tietojen ja taitojen välittymiselle urheilijan ja valmentajan välillä. Koulutuksessa käydään läpi tunteiden tunnistamista, itseilmaisun ja kuuntelemisen taitoja, valmentajan merkitystä hyvän ilmapiirin luomisessa sekä pelisääntöjä valmennuksessa ja ohjaamisessa.

Koulutuksen tavoitteena on oppia tuntemaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen perusteet sekä ymmärtämään avoimen ja luottamusta synnyttävän ilmapiirin merkityksen valmennuksessa.
 
Eettinen harjoittelu

Hyvä valmentaja tiedostaa oman roolinsa ja merkityksellisyytensä ohjattaviensa kokonaisvaltaiselle kasvulle ja hyvinvoinnille. Hän osaa kohdella kaikkia tasapuolisesti ja reilusti sekä ymmärtää ohjattaviensa arvon ihmisenä.

Koulutuksen tavoitteena on, että ohjaaja ja valmentaja ymmärtää oman vastuunsa ja esimerkkinsä vaikutuksen valmennettaviin sekä osaa toteuttaa reilun pelin periaatteita käytännössä. Koulutuksessa pohditaan myös, mitä eettisyys ja kokonaisvaltaisuus liikunnassa ja urheilussa tarkoittavat.

Koulutukset on suunnattu lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille. Kaikkiin koulutuksiin liittyy pakolliset ennakkotehtävät.

Kouluttajana toimii Päivi Vilén. Lue Päivin esittely.

Päivän aikataulu
 
10.00 - 12.00 Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet harjoittelussa
12.00 - 12.45 Lounastauko
12.45 - 14.45 Tunne- ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa
15.00 - 17.00 Eettinen harjoittelu

Koulutuspäivän hinta

Koko päivän hinta on 90 €, yksittäisen koulutuksen 35 €. Hintoihin lisätään toimistomaksu 3 €. ESLU pidättää oikeudet hintojen muutoksiin.

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella viimeistään 29.11.2020.

Tason 1 valmentaja- ja ohjaajakoulutus (VOK-1) tarjoaa yksittäisille valmentajille ja ohjaajille, seuroille sekä lajiliitoille mahdollisuuden kehittää valmennusosaamistaan. Koulutukseen osallistuvat voivat erikoistua joko lasten ja nuorten liikunnan tai aikuisliikunnan ohjaamiseen. Tutustu VOK-1-koulutuskokonaisuuteen.

Lisätietoja: koulutusassistentti Heidi Ahtiainen, puh. 045 7731 1002

Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja. Tutustu ehtoihin.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

Kyllä, hyväksyn ehdot.
Olen lukenut ESLUn tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot. Linkki tietosuojaselosteeseen on alla.
Osallistun koko koulutuspäivään (90 €)Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet harjoittelussa (35 €)Tunne- ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa (35 €)Eettinen harjoittelu (35 €)
Valitse vaihtoehto / vaihtoehdot, joihin haluat osallistua.
KylläEi
ESLU ottaa tilaisuuden aikana yleiskuvia ja mahdollisesti videomateriaalia omaan käyttöönsä. Materiaalia voidaan jakaa sosiaaliseen mediaan ja käyttää ESLUn markkinoinnissa ja viestinnässä. Annan suostumukseni kuvien käyttöön.
KylläEi
Annan suostumukseni kohdennettujen sähköpostiviestien lähettämiseen.
+ Lisää uusi osallistuja

Poista osallistuja

ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

• Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.
• Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.
• Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).
• Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.
• Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen.