Ajankohta

Keskiviikko 3.10.2018 klo 17:30 - 20:30

Paikka

Mäkelän koulu, Hattulantie 2, 00550 Helsinki

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Tiimihenki
← Takaisin

ESLU on koonnut kattavan koulutuksen aikuisten liikuntaryhmien lämmittelyihin ja koordinaation kehittämiseen soveltuvista liikuntaleikeistä. Koulutuksessa esiteltäviin leikkeihin kuuluu niin lapsuudesta tuttuja juoksuleikkejä kuin lihaskuntoa kehittävää pariakrobatiaa ja nassikkapainia sekä erilaisia tasapainohaasteita. Harjoitteita voi hyödyntää myös tutustumistuokioissa, sillä ne on rakennettu leikin ympärille ja tarjoavat liikunnan riemua.

Lyhyissä teoriaosuuksissa pohditaan mm. ohjaajan roolia aikuisten liikuntaleikeissä sekä liikkujan motivaatiota. Tämä hyvin käytännönläheinen koulutus antaa esimerkin tekemällä oppimisesta. Leikin lomassa vanhempikin nuortuu ja oppii uutta!
 

Koulutuksen keskeiset teemat

  • Lämmittelyyn ja koordinaation kehittämiseen soveltuvat leikit
  • Ryhmähengen kohottaminen
  • Liikunnan iloa leikkien avulla


Koulutus soveltuu kaikille aikuisten liikuttajille, ohjaajille ja valmentajille lajista riippumatta.

Kouluttajana toimii ESLUn kouluttaja Johanna Luttinen.

 

ESLUn aikuisliikunnan lokakuu - maksuttomat koulutukset seuratoimijoille


Tämä koulutus on maksuton urheiluseurojen edustajille, muille 60 €. Koulutusten täyttyessä Oppien aktiiviseen arkeen! -kehittämishankkeen yhteistyöseurojen edustajat ovat etusijalla.

Lokakuun aikana järjestämme kolme maksutonta koulutusta: Liikuntaleikkejä treeneihin, 50+ liikkujien ohjaajakoulutus ja Liikunta aikuisen arjessa sekä Vinkkejä liikkumiseen ja ohjaustuokioihin.


Lisätietoja: koulutusassistentti Isa Laakso, isa.laakso@eslu.fi, puh. 040 450 1950


ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

  • Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.

  • Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.

  • Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).

  • Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.

  • Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen kokonaisuudessaan tästä.


Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Tapahtuma on jo alkanut ja ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.