Ajankohta

Torstai 11.4.2019 klo 09:00 - 14:00

Paikka

Taitotalo, Valimotie 8, 00380 Helsinki

Hinta

46 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
← Takaisin

Hänen tavoitteenaan on aina viestiä avoimesti; mitä olemme tekemässä ja miksi sekä toisaalta kuunnella, mitä ajatuksia muilla on. Oppimista tapahtuu, kun jaamme tietoa ja näkemyksiä toisillemme.

 

- Toinen tärkeä asia minulle valmentajana on luoda turvallinen toimintaympäristö, jossa ihmiset voivat luottaa toisiinsa. Turvallisuuden tunne ja luottamus toimivat mahdollistajana avoimelle kommunikaatiolle. Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat läsnä päivittäisessä toiminnassa. Tarvitsemme näitä taitoja oman itsemme tiedostamiseen ja hallintaan sekä urheilijan kohtaamiseen niin opetus- ja kilpailutilanteissa kuin niiden ulkopuolella, toteaa Rantanen (kuvassa).

 

Rantasen mukaan tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat asioita, joita voimme oppia harjoittelun kautta.

 

-  Omien arvojen, toiveiden ja vahvuuksien tiedostaminen sekä määrittäminen ovat osa prosessia. Yhtä lailla meidän on kunnioitettava toisten ihmisten arvoja, toiveita ja tarpeita, sanoo Rantanen.

 

Tapahtuman tiedot

 

Tilaisuuden hinta on 46 euroa. Hinta sisältää tilaisuuden, kevyen aamiaisen Lämpiön seisovasta pöydästä (alkaen klo 8.30), kahvin tai teen Lämpiössä koko tilaisuuden ajan sekä lounaan ravintola Variantissa (alkaen noin klo 13.00).


Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä. 


Tapaamiseen ja aiheeseen liittyviä kysymyksiä voi lähettää etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Ennakkokysymykset toimitetaan luennoitsijalle nimettöminä ja ilman seuratietoja.
 

Vp-klubi on tarkoitettu seurojen palkatuille valmennuspäälliköille, ohjaajille ja valmentajille sekä kaikille aiheista kiinnostuneille. Klubin tarkoituksena on toimia keskustelufoorumina, jossa seuratoimijoiden on mahdollista verkottua yli laji- ja seurarajojen, oppia sekä saada käytännön tukea kollegoiltaan.


Lisätietoja: Kari Ekman, seuratoiminnan kehittäjä, kari.ekman@eslu.fi, puh. 050 407 7119


ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

• Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.
• Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.
• Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).
• Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.
• Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen kokonaisuudessaan tästä.


Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Tapahtuma on jo alkanut ja ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.