Ajankohta

Keskiviikko 10.3.2021 klo 09:00 - 11:00

Paikka

Webinaari

Hinta

17 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Tj-klubin logo
← Takaisin

Työterveyshuoltolaki velvoittaa työnantajan järjestämään työntekijöilleen työterveyshuollon työstä johtuvien terveysvaarojen ehkäisemiseksi. Työnantajan on huolehdittava myös työpaikan työturvallisuudesta ja työsuojelusta. Yleissäännöt työturvallisuudesta ovat työturvallisuuslaissa ja tarkemmat määrittelyt erillisessä työsuojelua ja työterveyshuoltoa koskevassa lainsäädännössä. Seurasta tulee työnantaja silloin, kun se maksaa palkkaa työntekijälle. Työnantajan on vakuutettava työntekijä ja hänelle on järjestettävä ennaltaehkäisevä lakisääteinen työterveyshuolto.

Järjestämisvelvollisuus koskee kaikkia työnantajia työntekijöiden palvelusuhteen laadusta ja kestosta sekä työpaikan koosta riippumatta. Työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto, vaikka palveluksessa olisi esimerkiksi tuntipalkkainen työntekijä. Työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto silloinkin, vaikka työntekijällä olisi työterveyshuolto myös toisen työnantajan tarjoamana.

Laura Jalasto (kuvassa) työterveyspalveluyhtiö Heltistä tulee kertomaan Tj-klubiin, mitä laki edellyttää työterveyspalveluiden osalta, ja toisaalta, miten uuden ajan työterveydellä voidaan taata molempien osapuolien yhteinen tavoite: pitää työntekijät terveinä ja hyvinvoivina. 

Tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia aiheen ympäriltä sekä verkostoitumaan. Klikkaa itsesi mukaan myös ESLUn Tj-klubilaisten FB-ryhmään. Ryhmässä voi jatkaa yhteistä keskustelua klubitapaamisten välillä.

Tj-klubin toimintaan ovat tervetulleita kaikki seurojen päätoimiset toiminnanjohtajat, nuorisopäälliköt, seurasihteerit tai vastaavat seuran palkatut työntekijät, jotka työskentelevät seuran ja sen jäsenten hyväksi.

Tilaisuuden tiedot

Tilaisuuden hinta on 17 €. Hintaan lisätään osallistujakohtainen laskutuslisä 3 €.

Ilmoittautumisen yhteydessä voi lähettää ennakkokysymyksiä. Kysymykset käsitellään nimettöminä ja ilman seuratietoja.

Pääset mukaan tapahtumaan klikkaamalla osallistumislinkkiä, joka lähetetään osallistujille sähköpostitse ennen webinaaria. Saat samalla myös tarkemmat osallistumisohjeet.​

Lisätietoja: seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman, puh. 050 407 7119

Kuva: Tytti Kuusinen

Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja. Tutustu ehtoihin.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

Kyllä, hyväksyn ehdot.
Olen lukenut ESLUn tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot. Linkki tietosuojaselosteeseen on alla.
Käytäthän henkilökohtaista sähköpostiosoitetta etkä organisaation yleistä osoitetta.
KylläEi
ESLU jakaa osallistujalistan jokaiselle tilaisuuteen osallistujalle. Listassa näkyy nimesi ja taustaorganisaatiosi. Saavatko tietosi näkyä jaettavassa osallistujalistassa?
KylläEi
ESLU ottaa tilaisuuden aikana yleiskuvia ja mahdollisesti videomateriaalia omaan käyttöönsä. Materiaalia voidaan jakaa sosiaaliseen mediaan ja käyttää ESLUn markkinoinnissa ja viestinnässä. Annan suostumukseni kuvien käyttöön.
KylläEi
Annan suostumukseni kohdennettujen sähköpostiviestien lähettämiseen.
+ Lisää uusi osallistuja

Poista osallistuja

ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

• Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.
• Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.
• Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).
• Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.
• Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen.