ESLUn Seura-Akatemia: Sopimukset urheiluseuroissa
Urheiluseuran arkeen ja hallintoon kuuluu monenlaisia sopimuksia. Sopimuksia tehdään esimerkiksi työntekijöiden, valmentajien, urheilijoiden, yhteistyökumppaneiden ja palveluntarjoajien kanssa. Mutta kuka saa tehdä sopimuksia seuran nimissä? Milloin sopimus sitoo seuraa? Entä mitä pitäisi tarkistaa ennen kuin sopimukseen sitoudutaan?
Ajankohta
Tiistai 8.12.2026 klo 16:30 - 19:00Paikka
TeamsHinta
65 €Järjestäjä
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU← TakaisinSopimukset urheiluseuroissa
Sopimusten tekemiseen liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia, ja epäselvästi sovitut asiat voivat aiheuttaa seuralle myöhemmin taloudellisia tai toiminnallisia ongelmia. Seuran toimijoiden onkin hyvä tunnistaa, milloin ollaan tekemässä sopimusta, kuka siitä voi päättää ja mihin seura sopimuksella sitoutuu.
Koulutuksessa käydään läpi sopimusten tekemisen perusasioita sekä niihin liittyviä vastuita ja velvollisuuksia. Lisäksi tutustutaan urheiluseurojen kannalta keskeisiin sopimustyyppeihin, kuten työsopimuksiin, urheilija- ja valmentajasopimuksiin sekä sponsorointi- ja talkoosopimuksiin.
Koulutuksesta saat valmiuksia tunnistaa sopimuksiin liittyviä olennaisia kysymyksiä ja toimia sopimustilanteissa huolellisesti seuran etua turvaten.
Koulutuksen asiantuntija
Asiantuntijana toimii Katariina Haapasaari, Seurakehittäjä, Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Työssää seurakehittäjänä Haapasaari on erikoistunut seurojen ja yhdistysten hallinnon ja lakisääteisten velvoitteiden neuvontaan. Hänellä on myös yli 15 vuoden työkokemus kolmannensektorin organisaatiosta.
Tapahtuman tiedot
Koulutuksen hinta on ESLUn jäsenille 65 euroa/osallistuja ja ei jäsenille 75 euroa/osallistuja.
Seura-Akatemiassa ESLUn jäsenetuna kaksi osallistujaa yhden hinnalla
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 1.12. Ilmoittautuneille lähetetään linkki viimeistään koulutusta edeltävänä päivänä. Tarkistathan hyvissä ajoin ennen koulutuksen alkua, että linkki on saapunut ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen ja tarkistathan myös roskapostikansion.
Ilmoittautumisen yhteydessä voi lähettää ennakkokysymyksiä. Kysymykset käsitellään nimettöminä ja ilman seuratietoja.
Lisätietoja: Seuratoiminnan asiantuntija, Henni Aro: henni.aro@eslu.fi
Kuva: Freepik
ESLUn tilaisuuksissa kunnioitamme turvallisen tilan periaatteita. Periaatteet koskevat kaikkia paikallaolevia osallistujia, kouluttajia ja asiantuntijoita. Lue ESLUn turvallisen tilan periaatteet täältä.
Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
