Ajankohta

Tiistai 12.1.2021 klo 18:00 - 21:00

Paikka

Webinaari

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Pj-klubin logo
← Takaisin

Työhyvinvoinnilla on merkittäviä vaikutuksia toimintaan, tuottavuuteen ja tulokseen. Liikkumisen hyödyt heijastuvat myös työssä jaksamiseen ja työtehoon esimerkiksi parantuneen unenlaadun, palautumisen sekä kohonneen mielialan ja vireystilan kautta.

Terveyttä tukevalla liikkumisella voidaan hoitaa ja ehkäistä elintapasairauksia, tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä vähentää sairauspoissaoloja. Työn tulee olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä mikä vaatii myös johdon ja henkilöstön sitoutumista.

– Esimiehenä olen kokenut, ettei meillä ole ollut isompaa työhyvinvoinnillista ongelmaa. Tavoitteena on, että työntekijämme voivat myös jatkossa hyvin, joten otamme huomioon ennaltaehkäisevät toiminnot. Tämän lisäksi halusin meille yhteisiä positiivisia kokemuksia, jotka luovat työyhteisöstämme vieläkin paremman, totesi Pj-klubin seuraesimerkistä vastaava toiminnanjohtaja A-P Muurimäki ESLUn Etelätuuli-verkkolehdessä 10/2020.

Paikalle saapuu myös seuran puheenjohtaja Jori Paukkonen kertomaan, miksi seura lähti panostamaan työntekijöiden hyvinvointiin.

Kiekko-Vantaa Itä valitsi työhyvinvointiin kumppanikseen ESLUn ja Liikunnan aluejärjestöjen Buusti360-hyvinvointiohjelman. Klubitapaamisessa kuulemme lyhyesti myös Buusti360-hyvinvointiohjelmasta. Tutustu Buusti360-hyvinvointiohjelmaan.

Tapahtuman tiedot

Tilaisuus on maksuton ESLUn jäsenseurojen puheenjohtajille ja avoin muille seurojen puheenjohtajille hintaan 30 €.

Ilmoittautumisen yhteydessä voi lähettää ennakkokysymyksiä. Kysymykset käsitellään nimettöminä ja ilman seuratietoja.

Tilaisuus toteutetaan webinaarina.

Pj-klubi on seurojen puheenjohtajille tarkoitettu tapaamis- ja kouluttautumisfoorumi, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa puheenjohtajille tarjotaan ajankohtaisen tiedon lisäksi mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia seuratoiminnan johtamisesta.​

Lisätietoja: seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman, puh. 050 407 7119


Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja. Tutustu ehtoihin.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Tapahtuma on jo alkanut ja ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.