Ajankohta

Tiistai 5.9.2023 klo 09:00 - 12:00

Paikka

Olympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Aikuinen antaa lapselle vauhtia keinussa
← Takaisin

Perheliikuntaneuvonnan ideana on lisätä liikettä koko perheen arkeen ja näin tukea niin vanhempien kuin lasten hyvinvointia ja terveyttä. Perheiden liikuntaneuvonnassa korostuu lapsen tarpeet, ennaltaehkäisevä näkökulma sekä poikkihallinnollinen yhteistyö riskiryhmässä olevien lasten, nuorten ja perheiden löytämiseksi. Perheliikuntaan ei ole vielä koko valtakunnan kattavaa yhtenäistä mallia, vaan paikalliset kriteerit neuvontaan ohjautumisessa vaihtelevat esimerkiksi lapsen ylipainosta, motoriseen kömpelyyteen tai perheen epäterveellisistä ruokailutottumuksista vähäiseen liikkumiseen. Liikuntaneuvontaa myös toteutetaan hyvin eri tavoin aina yhdestä tapaamisesta jopa vuoden kestäviin kokonaisuuksiin niin perhekohtaisesti kuin ryhmämuotoisesti. Oleellista onnistumiselle on neuvonnan oikea-aikaisuus sekä perheen oma halu ja tahtotila muutokselle ja sitä kautta syntyvä sitoutuminen pysyviin elintapamuutoksiin.

Verkostotapaamisen ohjelma

Syyskuun liikuntaneuvonnan verkostotapaamisessa syvennytään perheiden liikuntaneuvontaan konkreettisten kuntaesimerkkien ja avoimen vuorovaikutuksen avulla. Kuntaesimerkeissä kuulemme muun muassa, miksi ja miten perheiden liikuntaneuvonta on esimerkki kunnissa lähtenyt liikkeelle, minkälaiseksi toiminta on tänä päivänä muotoutunut ja mitä matkan varrella opittu.

Ohjelma klo 9.00-12.00

  • Aamukahvit
  • Tilaisuuden avaus ja aiheeseen orientoituminen, varhaiskasvatuksen sekä aikuisliikunnan asiantuntijat Virpi Koivula ja Merja Palkama, ESLU
  • Perheliikuntaneuvonnalla kohti kestävää elämän tapaa -hanke, Essi Kaipainen, Kirkkonummi
  • Liikkuva Lohja - Lasten, nuorten ja perheiden liikunta- ja hyvinvointineuvonta, Juha Koivuporras, Lohja
  • Liikkuvat-kokonaisuus ja perheliikuntaneuvonnan valtakunnalliset kuulumiset, Katariina Tuunanen, Liikkuva Aikuinen -ohjelma ja Johanna Pekkanen, Liikkuva Perhe -ohjelma 
  • Keskustelua ja verkostoitumista

Tilaisuuden jälkeen keskustelua voi jatkaa omakustanteisen lounaan äärellä.

Varataan oikeus ohjelman päivittämiseen.

Verkostotapaamisen tiedot

Lähitilaisuus on maksuton ja se on suunnattu hyvinvointialueiden ja kuntien liikuntaneuvojille, liikuntaneuvontatoiminnasta vastaaville ja aiheesta kiinnostuneille.

Aamukahvitarjoilujen takia toivomme ilmoittautumisen ja erityisruokavaliotoiveet viimeistään 25.8. mennessä.
Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus jatkaa verkostoitumista omakustanteisen lounaan äärellä noin klo 12.00 alkaen. Ilmoitamme lounaspaikan ilmoittautuneille osallistujakirjeessä.

Verkostotilaisuus järjestetään osana Lisää liikettä ja Liikuttava Suomi -hankkeita.



Lisätietoja ESLUn liikuntaneuvonnan verkostosta: terveysliikunnan kehittäjä Merja.Palkama@eslu.fi, puh. 044 9019 289


Vuoden viimeinen verkostotapaaminen on 2.11.2023 klo 8.30-10.00. Teemana ikääntyneiden liikuntaneuvonta. Marraskuun tilaisuus järjestetään etäyhteyksin.


Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Tapahtuma on jo alkanut ja ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.