Ajankohta

Keskiviikko 6.5.2020 klo 17:00 - 21:00

Paikka

Mäkelän koulu, Hattulantie 2, 00550 Helsinki

Hinta

75 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
← Takaisin

Tämä koulutus siirtyy pidettäväksi 26.8.2020. Ilmoittautuminen elokuun tapahtumaan.


HUOM! ESLUn järjestämät tapahtumat on peruttu hallituksen linjauksen mukaisesti 13.5. asti. Ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä myös henkilökohtaisesti. Tilaisuudet pyritään siirtämään myöhempään ajankohtaan.


Lasten liikunnan ohjaajakoulutus koostuu kolmesta osasta:
 

Tervetuloa lasten liikunnan ohjaajaksi


Koulutuksesta saat ensimmäiset työkalut lasten liikunnan ohjaukseen. Ensimmäisessä osassa käydään läpi ohjaajan tehtävät ja merkitys liikuntaan innostajana. Osallistuja saa keinoja positiivisen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen, hyvin organisoidun liikuntatuokion suunnitteluun, leikin ohjaamiseen sekä vanhempien kanssa toimimiseen.
 

Monipuolinen lasten liikunta


Toisessa osassa syvennytään monipuolisen liikunnan merkitykseen lapsen kokonaisvaltaisessa kehityksessä. Lisäksi tutustutaan erilaisiin keinoihin toteuttaa liikuntaa monipuolisesti pelaten ja leikkien. Myös tuokio- ja kausisuunnitelmien tekeminen käydään läpi.

 

Fyysinen toimintakyky lasten liikunnassa


Kolmannessa osassa keskitytään fyysiseen toimintakykyyn ja sen vaikutuksiin lasten hyvinvoinnin ja terveyden saralla. Ohjaaja saa käytännön ideoita peleistä ja leikeistä, joilla lasten fyysisen kunnon eri osa-alueita voi kehittää. Lisäksi tutustutaan erilaisiin ohjaustyyleihin ja liikunnallisen elämäntavan muodostumiseen.

 

Kouluttajana toimii ESLUn lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Sari Lähdesmäki.


Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella viimeistään 22.4.2020


Lisätietoja: koulutusassistentti Heidi Ahtiainen, heidi.ahtiainen(at)eslu.fi, puh. 045 7731 1002


Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Tapahtuma on jo alkanut ja ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.