Iloa ikääntyneiden liikuntaan urheiluseurassa -infoilta
Vuonna 2030 on ennustettu yli 65-vuotiaita olevan väestöstä 26 prosenttia eli noin 1,5 miljoonaa. Onko urheiluseurasi varautunut tähän väestömuutokseen?
Ajankohta
Tiistai 3.9.2019 klo 18:00 - 20:00Paikka
Mäkelän koulu, Hattulantie 2, 00550 HelsinkiJärjestäjä
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU← TakaisinIkäihmiset kaipaavat matalankynnyksen kohtaamispaikkoja, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, jotka puolestaan lisäävät heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Voisiko seurasi tarjota senioreille esimerkiksi liikuntaneuvontaa, eläkeläisten valmennusryhmiä, erilaisia kunnon mukaan sovellettuja lajitreenejä, voima- ja tasapainoharjoittelua tai ulkoiluryhmiä? Entä mahdollisuuden toimia vertaisohjaajana? Infoillassa kuulet lisää urheiluseurojen mahdollisuuksista tarjota iloa, yhteisöllisyyttä ja liikunnan riemua myös ikääntyneille, erityisesti yli 65-vuotiaille, jotka ovat edelleen itsenäsiä ja toimintakykyisiä.
Tilaisuuden kohderyhmä on urheiluseuran johto ja seuran kehitystoiminnasta vastaavat. Ideaillan tavoitteena on innostaa yli 65-vuotiaita mukaan seuratoimintaan, liikkumaan urheiluseurassa sekä osallistumaan urheiluseuratoimintaan.
Ikäinstituutti ja ESLU tarjoavat tilaisuuden veloituksetta urheiluseurojen edustajille.
Tilaisuuden alustajina toimivat:
Saila Hänninen ja Elina Vuorjoki-Andersson, Ikäinstituutti
Merja Palkama, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella.
Lisätietoja: ESLUn terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama, merja.palkama@eslu.fi, puh. 040 595 4195
Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.
Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.