Ajankohta

Tiistai 8.1.2019 klo 18:00 - 21:00

Paikka

Pohjola Sairaala, Puutarhurinkuja 2, 00300 Helsinki

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
← Takaisin

Pj-klubin avaa Olympiakomitean puheenjohtaja, OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio. Ritakallio kertoo puheenvuorossaan Olympiakomitean viimeisimpiä kuulumisia. Lisäksi OP Vakuutuksen urheilupäällikkö Ari Koski kertoo lyhyesti Sporttiturvan uudistukset ja Terveysmestari-palvelusta.

ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman johdattelee klubilaiset keskusteluihin puheenjohtajan arjen haasteista ja onnistumisista. Tervetuloa porinapadan äärelle ja tapaamaan kollegoita yli lajirajojen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan 4.1.2019 mennessä. Aiheeseen liittyviä ennakkokysymyksiä voi lähettää etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Ennakkokysymykset toimitetaan luennoitsijalle nimettöminä ja ilman seuratietoja.
Tilaisuus on maksuton ESLUn jäsenseurojen puheenjohtajille ja avoin muille hintaan 30 €.

Pj-klubi on seurojen puheenjohtajille tarkoitettu tapaamis- ja kouluttautumisfoorumi, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa puheenjohtajille tarjotaan ajankohtaisen tiedon lisäksi mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia seuratoiminnan johtamisesta.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja: Kari Ekman, seuratoiminnan kehittäjä, kari.ekman(at)eslu.fi, puh. 050 407 7119

ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

• Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.
• Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.
• Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).
• Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.
• Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen kokonaisuudessaan tästä.

Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

Olen lukenut ESLUn tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot. Linkki tietosuojaselosteeseen on yllä.
Kyllä, hyväksyn ehdot.
Käytäthän henkilökohtaista sähköpostiosoitetta etkä organisaation yleistä osoitetta.
Seura / taustaorganisaatio on ESLUn jäsen?
KylläEi
ESLU jakaa osallistujalistan jokaiselle tilaisuuteen osallistujalle. Listassa näkyy nimesi ja taustaorganisaatiosi. Saavatko tietosi näkyä jaettavassa osallistujalistassa?
KylläEi
ESLU ottaa tilaisuuden aikana yleiskuvia ja mahdollisesti videomateriaalia omaan käyttöönsä. Materiaalia voidaan jakaa sosiaaliseen mediaan ja käyttää ESLUn markkinoinnissa ja viestinnässä. Annan suostumukseni kuvien käyttöön.
KylläEi
Annan suostumukseni kohdennettujen viestien lähettämiseen.
KylläEi
+ Lisää uusi osallistuja

Poista osallistuja