Ajankohta

Keskiviikko 21.3.2018 klo 18:00 - 21:00

Paikka

Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, 00100 Helsinki

Hinta

60 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Some
← Takaisin

Illan aikana seurat saavat myös ideoita siitä, miten somesuunnitelmaa voisi lähteä toteuttamaan ja minkälaisia työkaluja on hyödynnettävissä toteutuksen helpottamiseksi.

 

Workshopin teemat

  • somesuunnitelman ja julkaisukalenterin rungon rakentaminen
  • uutisten hyödyntäminen eri kanavissa
  • parhaat tavat hyödyntää jo olemassa olevia kanavia

 

Kaikille osallistujille lähetetään kouluttajan suunnittelema ennakkotehtävä, jonka myötä osallistuva seura saa taustatietoa siihen, kenelle viestitään, millä tavoin, kuinka usein ja mihin aikoihin. Toiminnallisessa worshopissa käydään ennakkotehtävän tiedot läpi ja annetaan vinkkejä siitä, mihin suuntaan tietojen pohjalta kannattaa lähteä kehittämään julkaisutapoja.

Kouluttaja käy etukäteen läpi seurojen somekanavat ja tutustuu niiden nykytilaan.

 

Kouluttaja

Kouluttajana toimii viestinnän ammattilainen Nina Rantalankila. Rantalankila on opiskellut kansainvälistä yritysviestintää ja toiminut muun muassa Voimisteluliiton somekanavien koordinaattorina. Nykyisessä työpaikassaan, Volttimediassa, työntehtäviin kuuluvat muun muassa sosiaalisen median kanavien sisällöntuotanto ja seuranta sekä blogisisällön suunnittelu ja videotuotannot. 

Lisäksi Rantalankila on toiminut seuratoiminnassa eri rooleissa yli 10 vuoden ajan, muun muassa voimisteluseuran hallituksessa, SM-tason kilpajoukkueen valmentajana ja EM-tason tuomarina.

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittauduthan mukaan 14.3.2018 mennessä. Kaikille osallistujille lähetetään ennakkotehtävä, jonka pohjalta Some-workshop rakennetaan.

Hinta sisältää tilaisuuden, materiaalit, kahvin ja sämpylän.
ESLUn jäsenetu: Kaksi osallistujaa yhden hinnalla!

 


Lisätietoja: Kari Ekman, seuratoiminnan kehittäjä, kari.ekman(at)eslu.fi, puh. 050 407 7119

Seura-Akatemia on tarkoitettu seurojen hallitusten jäsenille, toimihenkilöille, joukkueenjohtajille, valmentajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.


Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.