Ajankohta

Tiistai 15.9.2020 klo 17:30 - 20:30

Paikka

OIympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki

Hinta

60 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Amerikkalaista jalkapalloa pelaavat lapset ovat kerääntyneet kuuntelemaan valmentaja- ja huoltajajoukon ohjeita.
← Takaisin

Turvallinen harjoitus on rakennettu niin, että onnistuminen on mahdollista taitotasoon katsomatta. Turvallisessa harjoitusilmapiirissä lapsi on rohkea ja yrittää uutta eikä pelkää epäonnistumista, hän uskaltaa olla oma itsensä. Turvalliseen ilmapiiriin vaikuttavat keskeisesti hyvät vuorovaikutustaidot sekä oikeanlainen palaute.

Hyvät vuorovaikutustaidot omaava ohjaaja ja valmentaja ymmärtää, miten hän vaikuttaa muihin omilla valinnoillaan. Vuorovaikutustaidot ja palautteenanto ovat taitoja, joita voi opetella ja kehittää. Vuorovaikutustaitoja kehittämällä on mahdollista oppia löytämään keinoja, kuinka lisätä lapsen kokemusta itsestään taitavana oppijana. Palautteenannossa puolestaan on tärkeää ymmärtää, kuinka se vaikuttaa lapsen oppimiskokemukseen. Lapsen omaan taitotasoon suhteutettu palaute tukee motivaatiota oppia uutta.

Koulutuksen tavoitteena on lisätä ohjaajan ja valmentajan ymmärrystä ja tietoisuutta vuorovaikutuksen, palautteenannon ja henkisen valmennuksen vaikutuksesta motivaatioon, itsetuntoon sekä uuden oppimiseen. Käytännönläheisessä koulutuksessa saa ideoita ja vinkkejä, miten rakentaa harjoitus, joka tukee ryhmäytymistä, keskittymistä, itsetuntoa ja sinnikkyyttä oppia uutta. Koulutus toteutetaan käytännönharjoitteiden avulla, jotta osallistuja pääsee kokemaan erilaisia oppimistilanteita ja pohtimaan niiden toimivuutta käytännössä.
 
Koulutuksen keskeiset teemat
 
  • Miten luoda turvallinen ja positiivinen ilmapiiri?
  • Valmentajan vuorovaikutustaidot hyvän kohtaamisen perustana
  • Mikä lisää motivaatiota ja vahvistaa itsetuntoa?
  • Miten nostaa vaatimustasoa positiivisen palautteenannon keinoin?
  • Miten luoda rajoja, kunnioitusta, sitoutumista sekä onnistumisen kokemusta?

Kouluttajana toimii Johanna Luttinen. Lue Johannan esittely.

Lue Luttisen ajatuksia aiheesta viime kevään Etelätuuli-verkkolehdestä 3/2020. 

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella viimeistään 1.9.2020.

Lisätietoja: koulutusassistentti Heidi Ahtiainen, puh. 045 7731 1002

Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja. Tutustu ehtoihin.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

Kyllä, hyväksyn ehdot.
Olen lukenut ESLUn tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot. Linkki tietosuojaselosteeseen on alla.
Käytäthän henkilökohtaista sähköpostiosoitetta etkä organisaation yleistä osoitetta.
KylläEi
ESLU ottaa tilaisuuden aikana yleiskuvia ja mahdollisesti videomateriaalia omaan käyttöönsä. Materiaalia voidaan jakaa sosiaaliseen mediaan ja käyttää ESLUn markkinoinnissa ja viestinnässä. Annan suostumukseni kuvien käyttöön.
KylläEi
Annan suostumukseni kohdennettujen sähköpostiviestien lähettämiseen.
+ Lisää uusi osallistuja

Poista osallistuja

ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

• Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.
• Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.
• Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).
• Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.
• Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen.