Ajankohta

Lauantai 5.9.2020 klo 09:00 - 17:00

Paikka

Helsinki, tarkentuu lähempänä

Hinta

120 €

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Ohjaaja ja ohjattavat venyttelevät
← Takaisin

Liikunnallinen ja urheilullinen elämäntapa
 
Liikunnan ja harjoittelun keskeinen tavoite on terveyden ylläpitäminen ja liikunnallisen elämäntavan omaksuminen, joka kantaa läpi koko elinkaaren.

Koulutuksen tavoitteena on oppia ihmisen kasvun ja kehittymisen vaiheet koko elämänkulun ajalta. Lisäksi valmentaja oppii tunnistamaan eri ominaisuuksien kehittymisen herkkyyskaudet ja osaa huomioida ne kohderyhmänsä harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa.
 
Vinkkejä ohjaustuokioihin
 
Koulutus tarjoaa ideoita ja malleja erilaisten liikuntatuokioiden ohjaamiseen niin kestävyys-, nopeus-, voima- kuin liikkuvuusharjoitteiden parissa. Koulutus sisältää lisäksi käytännön vinkkejä naruhyppelyn monipuolisiin harjoitteisiin, joita voi tehdä myös ilman hyppyjä ja soveltaa kohderyhmän mukaan. Koulutuksessa painotetaan ohjaamista turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä ja se toteutetaan osittain ideariihenä, jossa osallistujat pääsevät jakamaan osaamistaan ja ideoitaan muille.

Koulutuksen tavoitteena on osallistujan kehittäminen niin liikkujana kuin liikuttajana. Koulutuksessa analysoidaan omaa toimintaa ohjaajana, etsitään yhdessä ratkaisuja ongelmatilanteisiin sekä arvioidaan omia ohjattavia ja niiden vaatimuksia. Lisäksi tarkoituksena on oppia ymmärtämään syy-seuraussuhteita suunnitelman ja toteutuksen välillä ja rohkaista jokaista heittäytymään mukaan liikunnallisiin tilanteisiin.

Liikunta aikuisen arjessa
 
Säännöllisellä, päivittäisellä arkiaktiivisuudella ja elimistön huollolla on suuri merkitys aikuisliikkujan elimistön toiminnalle ja hyvinvoinnille. Koulutuksessa opitaan tunnistamaan ja ymmärtämään terveyttä ja suorituskykyä edistävän liikunnan taustatekijöitä. Lisäksi pohditaan, miten aikuisten arkiliikuntaa saadaan lisättyä, miten matalan kynnyksen liikuntaryhmä perustetaan ja miten aikuista tuetaan elämäntapojen muutosprosessissa.

Koulutuksen tavoitteena on tunnistaa aikuisliikunnan erityispiirteet, ymmärtää arkiliikunnan merkitys sekä tiedostaa eri elämänvaiheiden ajanhallinnan haasteet. Lisäksi koulutuksessa opitaan hahmottamaan liikunnan aloittamiseen liittyviä rajoitteita, vaatimuksia ja mahdollisuuksia.

Koulutukset on suunnattu aikuisten ohjaajille ja valmentajille. Kaikkiin koulutuksiin liittyy pakolliset ennakkotehtävät.

Kouluttajana toimii ESLUn kouluttaja, ammattivalmentaja Sanna Erdoğan. Lue Sannan esittely.

Päivän aikataulu
 
  9.00 - 12.00     
 
Liikunnallinen ja urheilullinen elämäntapa
Vinkkejä ohjaustuokioihin                         
12.00 - 12.45 Lounastauko
12.45 - 17.00 Liikunta aikuisen arjessa

Koulutuspäivän hinta

Koko päivän hinta on 120 €, mikäli osallistut kaikkiin koulutuksiin.

Yksittäisten koulutusten hinnat:
Liikunnallinen ja urheilullinen elämäntapa (2 h)     35 €
Vinkkejä ohjaustuokioihin (3 h) 45 €
Liikunta aikuisen arjessa (5 h) 65 €

Hintoihin lisätään toimistomaksu 3 €. ESLU pidättää oikeudet hintojen muutoksiin.

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella viimeistään 23.8.2020.

Tason 1 valmentaja- ja ohjaajakoulutus (VOK-1) tarjoaa yksittäisille valmentajille ja ohjaajille, seuroille sekä lajiliitoille mahdollisuuden kehittää valmennusosaamistaan. Koulutukseen osallistuvat voivat erikoistua joko lasten ja nuorten liikunnan tai aikuisliikunnan ohjaamiseen. Tutustu VOK-1-koulutuskokonaisuuteen.

Lisätietoja: koulutusassistentti Heidi Ahtiainen, puh. 045 7731 1002

Ilmoittautuja sitoutuu noudattamaan ESLUn ilmoittautumis- ja peruutusehtoja. Tutustu ehtoihin.

Huomaathan, että ilmoittautumislomakkeen tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

Kyllä, hyväksyn ehdot.
Olen lukenut ESLUn tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot. Linkki tietosuojaselosteeseen on yllä.
Osallistun kaikkiin kolmeen koulutukseen (120€)Liikunnallinen ja urheilullinen elämäntapa (35€)Vinkkejä ohjaustuokioihin (45€)Liikunta aikuisen arjessa (65€)
Valitse vaihtoehto / vaihtoehdot, joihin haluat osallistua.
KylläEi
ESLU ottaa tilaisuuden aikana yleiskuvia ja mahdollisesti videomateriaalia omaan käyttöönsä. Materiaalia voidaan jakaa sosiaaliseen mediaan ja käyttää ESLUn markkinoinnissa ja viestinnässä. Annan suostumukseni kuvien käyttöön.
KylläEi
Annan suostumukseni kohdennettujen sähköpostiviestien lähettämiseen.
+ Lisää uusi osallistuja

Poista osallistuja

ESLUn tietosuojaseloste lyhyesti

• Ilmoittautumislomakkeella annettuja tietoja käytetään henkilötietojen ajantasaiseen hallintaan ennen tilaisuutta, sen aikana ja sen jälkeen sekä tietojen ylläpitoon, kehittämiseen ja kohdennettuun markkinointiin.
• Henkilötietojen käsittely perustuu markkinoinnin, kuvien käytön ja mahdollisen osallistujalistan jakamisen osalta suostumukseen. Rekisteröidyllä on koska tahansa oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä edellä mainittuihin tarkoituksiin.
• Tarpeellisia osallistujatietoja luovutetaan kouluttajille, tilaajille sekä tapahtuman järjestämisen kannalta oleellisille tahoille (esim. erityisruokavaliot).
• Osallistujien henkilötietoja säilytetään max. 10 vuotta viimeisimmän osallistumisen jälkeen. Suostumukseen perustuvat tiedot säilytetään, kunnes suostumus peruutetaan.
• Osallistumista ei vastaanoteta ilman pakollisten tietojen luovuttamista.

Tutustu ESLUn tietosuojaselosteeseen.