Ajankohta

Maanantai 3.6.2019 klo 08:00 - Perjantai 14.6.2019 klo 16:00

Paikka

Martinhalli ja Puolimatkan koulu, Hyvinkää

Järjestäjä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
← Takaisin

Kesä alkaa perinteisesti Hyvinkään SankariSporttileireillä! Kesän 2019 aikana järjestetään kaksi leiriä, 3.–7.6.2019 Martin koululla sekä 10.–14.6.2019 Puolimatkan koululla. Haemme reippaita ohjaajia molemmille leireille.


Hae ohjaajaksi


Haluaisitko sinä toimia leirillä ryhmän ohjaajana eli "ryhmyrinä"? Leiriläiset jaetaan ryhmiin, joissa jokaisessa on kaksi ohjaajaa. Ryhminä he kiertävät suorituspaikkoja tutustuen erilaisiin liikuntalajeihin ja -muotoihin.

Ryhmyrit kulkevat leiripäivien ajan ryhmän kanssa lajipisteeltä toiselle ja huolehtivat omasta ryhmästään koko leirin ajan. Keskeistä toiminnassa on leikinomaisuus ja tasavertaisuus, jolloin jokainen leiriläinen voi kokea onnistumisen elämyksiä. Ryhmyrinä voivat toimia 15-vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat.

Ohjaajille tarjotaan perehdyttävä koulutus ja maksetaan palkkio. Päivittäinen työaika sijoittuu klo 7.30 ja 17.00 välille. Ohjaajille maksetaan 140–175 € per leiri ohjaajan kokemuksesta riippuen. Lisäksi ohjaajat saavat päivittäisen lounaan ja välipalan, t-paidan sekä koulutuksen leirillä toimimiseen.

Voit hakea ohjaajaksi täyttämällä alla olevan hakulomakkeen. Muistathan lähettää hakemuksen viimeistään 28.4.2019.


Tietoa leireistä


Leirit ovat liikuntapainotteisia viiden päivän päiväleirejä, joissa on monipuolista toimintaa klo 8.00–16.00. Ohjelmassa on muun muassa eri pallopelejä, leikkejä, kisailuja, taitoratoja, seikkailutoimintaa ja arvokeskusteluja.

Leireille ovat tervetulleita kaikki 6–12-vuotiaat lapset. Osallistujilta ei vaadita aikaisempaa kokemusta leirien lajeista. Keskeistä toiminnassa on leikinomaisuus ja tasavertaisuus, jolloin jokainen leiriläinen voi kokea onnistumisen elämyksiä.


Leiritiedusteluihin vastaa
 

Tarja Nieminen, nuorisopäällikkö, tarja.nieminen(at)eslu.fi, puh. 0400 894 559 tai
Sari Lähdesmäki, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, sari.lahdesmaki(at)eslu.fi, puh. 040 5447 771

Tapahtuma on jo alkanut ja ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.